Tikulla silmään!
Puntalon Ansalla näkyy olevan Tuomisen Erkin exlibristen näyttely. Sain käsiini muutaman tutun kaverin otoksen, joita katsellessa tuli mieleen monia aivan hetki sitten tapahtuneita asioita, tosiasiassa kokolailla pyöreät 40 vuotta takaperin tapahtuneena – ehkä karvan verran aiemminkin. Kun exlibriksissä ovat, Nakke, vanhempi Blummi ja Blummi, on kysymys kovasta kaartista monessakin mielessä. Rupesin sitten pohdiskelemaan, miten kaukaa heidät muistan? Siinä mennäänkin 60-luvun puoliväliin.
Nakkeen tutustuin Kisan leirillä Liekosaaressa eli paremminkin Kisansaaressa. Leirit ovat pikkusälleille ”parasta ikinä”. Minäkin kävin Kisan leirin lisäksi, Seurakuntaleirillä, Iskun leirillä, partioleireillä ja jääkiekkoleireillä. Niissä, jos missä, oppii elämälle tärkeitä asioita. Kisan leirillä natiaisia oli aika monta ja Nakke kuskaili meitä olkapäillä, siitä jäi mies mieleen. Samaisella leirillä tutustuin kaveriin nimeltä Lapa, siis Rantasen Lapa. Muistin hänet Muistolasta edelliseltä talvelta. Nimittäin yhdeltä pojalta paleltui korvat pakkasella sillä tavalla, että nahat kesi – se oli Lapa.
Tietämättä, mitä Erkki on kuvaa tehdessään miettinyt, niin puu, lentopallo, tikka ja Vammala ovat Nakken kohdalla selkeää tavaraa, mutta alareunan ”tykinkuulat” ovat hieman kysymysmerkki. Siinä täytyy olla niin, että Erkillä on jotakin sellaista sisäpiirin tietoa, mikä ei heti muille aukea.
Kisan leiriltä: vasemmalla Nakke ja Tourosen Ville (selin), lipputangon takaa näkyy meidän Make, sitten Ike, minä, Rantasen Lapa, Ronkaisen Elli (Esa), Salmivaaran Jokke, Ronkaisen Olli, tunnistamaton kaveri, Ronkaisen Tiri ja tunnistamaton kaveri. Ollilla ja minulla oli VaPSin verkkarit, mutta ei menoa haitannut.
Vanhempaan Blummiin eli Teuvoon törmäsin jo ennen kouluun menoa. Teuvo nimittäin jakoi meille postia. Muistan useamman kerran, ei pojan, eikä miehen, vaan paremmin ”setä-pojan” tuoneen postilaatikkoon mieleistä tavaraa. Aina siinä jonkin sortin juttua tavatessa riitti - varmaan postinsisällön lisäksi jotain kouluun menoon liittyvää. Sitten Teuvo hävisi ja tilalle tuli samannäköinen, mutta kuitenkin erilainen - tuoreempi painos, Pauli. Monta vuotta menikin niin, että postimiehen nimi oli Blummi.
Törmäsin Teuvoon sitten seuraavan kerran palattuani monivaiheiselta Kuortaneen reissulta. Aika tarkkaan 40 vuotta takaperin perjantaina kirjoitetun pitkän matikan jälkeen suunnistin Tyrväätä kohden. Niin, niin se oli sitä aikaa, jolloin laskutikku oli vielä voimissaan, eikä taskulaskinta saanut käyttää. Laskutikku opetti pilkun paikan, eikä lopputulokseen tullut turhan montaa desimaalia. Fysiikassa tämä logiikka auttoi myös ymmärtämään tuloksen laadun. Niin, jos vastauksen laaduksi tuli neekeripoikaa per hevosmetri tiesi, ettei kaikki ollut kohdillaan.
Aloitin tolppa-apinan työt Porin Voimassa – siellä oli meidän pomona Teuvo. Se oli mukavaa hommaa, tykkäsin kuin hullu puurosta. Paikka kuhisi monenmoisia persoonia – alan miehiä. Äkkiä tulee mieleen Sianojan Jokke, Nukarin Pake, Saarisen Esko, Kontu, parikin Ristimäkeä, Penttilän Kalevi, ”Putaja”, Rehakan Tane, Virtanen, Varho, Hakkaraisen Veijo, Sumppi, Kangasmaan Reksi, Hanhijärven Pertti, Antilan Erkki ja Kataviston Aulis. Olin iskuryhmä Saarinen-Kontu kolmas pyörä, Tyrvää tuli tutuksi sähkölinjoja pitkin. Teuvo ”pomotti” meitä ja päästi aina Rosenlewin urheilukilpailuihin, jotka pidettiin pääsääntöisesti Porissa.
Teuvon exlibriksestä paistaa ensimmäisen esiin posliinieriste. Salamannäköiset valokaaret iskee: toinen suoraan maihin ja toinen eristimeen – ei se muuten siitä mihinkään mene, kun ei ole avojohtoa kiinni. Karkun Leijona on istutettuna toistaiseksi tunnistamattomaan kirkonseinään. Vaikka kai siinä kumminkin tarkoitetaan Vanhaa Kirkkoa ja muistellaan poikien uimareissuja kirkkorannan kallioilla.
Nuoremman Blummin exlibris kertoo asiaa tuntemattomallekin, että kustinpoljennan lisäksi palloa on lyöty kovaa ja korkealta, ja vähän helkkarin kovaa. Haukan merkitys ei ole auennut, vaikka voihan se kuvata Blummin leijumista korkeuksissa verkon yläpuolella. Pauli kuuluu siihen tyrvääläisen lentopalloryhmään, joka minulle on se ”one and only”. Nakken, Kutilan Jukan ja Ahon Karvan luotsaama porukka loi tyrvääläisen lentopallon kovan ytimen ihan jo senkin vuoksi, etten vanhempia pelureita juurikaan muista, paitsi tietenkin Finniksen suuruudet. Mutta kun nuo 70-luvun ritarit olivat tuttuja jo niin Mantsusta, kuin Keskuskentältä, niin sosiaalinen kosketus oli jo lähes fysiologisella tasolla. Näiden kavereiden menestys vei Tyrvään mainetta radioon, telkkariin ja lehtiin – ja heitä käytiin kannustamassa pidemmälläkin. Vain yksi ainoa ryhmä sai tahrattua tätä iloa. Se oli Pieksämäen Namika, jossa savolaisen kierouden ruumiillistumaksi kehkeytyi Parkkalin Jone.
Kuvassa: Säwi, Jukka, Henka, Tane, Timppa, Papu, Pekka, Blummi, Känni, Pampa ja Artsi.
Lentopallon pleijarit alkaa taas. Nyt jännäillään VaLePaa, mutta 70-luvun tunnelmaa ei saa takaisin, vaikka kuinka haluaisi. Varmaa on kuitenkin se, että tyrvääläiset ovat finaalissa vastakkain, pelipaikkakuntina Tyrvää ja Kokkola. Ihme on, jos näin ei kävisi. Tästä seuraakin se, että mitalikahveita juodaan monessa huushollissa, minkä värisiä, on vielä auki. Tämän päivän veikkauksella on Ojansivun Hatta ainoa kultamitalistikahvittelija, ellei ”Ala-Härmän Moukarin” rinnalle nouse toista ratkaisijaa. Hattalla on myös nuoreen ikäänsä nähden pitkä liigakokemus, olihan mies jo Keikyän peleissä näyttötaulun takana.
Tyrviksen sivuilla on käyty polemiikkiä siitä, kuka on paikkakunnan paras lentopalloilija ja kenen paita pitäisi vetää kattoon? On suurella viisaudella todettu, ettei 70-luvun kisalaiset olleet yhtään mitään. Kukaan heistä ei pelannut ulkomailla ja että siihen aikaan homma oli ihan toisella tasolla, kuin nykyään. Joku ehdotti, että VaLePa pelaisi muutaman ottelun Kisan retropaidoissa. Tähän sitten joku toinen valopää totesi, että miksi ihmeessä, kun kyseessä on eri seurat, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään.
Joopa, joo! Kanadan kouluissa on oppiaine: jääkiekon historia, Tyrväällä pitäisi olla lentopallon historia. Niin ja katsanto olisi syytä ulottaa Keikyään saakka. Oppikoulussa on joku lentopallolinja, mutta on se kumma, ettei missään mainita jo 40-luvulla käynnistynyttä Suomen ensimmäistä koulun sisäistä lentopallosarjaa, eikä Suvivuon Väiskin kuvaa näy missään! Tyrvää Areenan kattoon kannattaisi nostaa suuri määrä paitoja, voisin antaa vinkkejä. Samalla ne parantaisivat hallin akustiikkaa. No, parempi etten sano enempää, muuten taas jollekin tulee paha mieli.
Puolan poika ”Eetu” Sielick oli ensimmäinen ulkolainen tyrvääläisjoukkueissa pelannut. Tätä nykyä suomi taitaa olla VaLePan joukkueessa vähemmistökieli. Olisikin ihan mielenkiintoista tietää, mitä Eetu ja hänen jälkeensä paikallisjoukkueissa pelanneet ulkomaanelävät ovat saaneet mukaansa Tyrvään -retkiltä?
Muna, kana -syndroomaan liittyen keikyäläisiä on pelannut Kisan ja VaLePan riveissä vuosien saatossa. Tilastokummajaiseksi on jäänyt Päiväläisen Jone, joka on pelannut sekä Kisassa, VaLePassa että FC-57:ssä. Olisi hieno nähdä tämän päivän hurjat: rottakaksikko Lelu Ojansivu ja Eemi Tervaportti, Eskomikko ja Sinkkosen Sauli paikallisseuran paidassa, mutta näkemättä taitaa jäädä. Nyt katseet pleijareihin!