Toisenlainen Jukolan viesti
suunnistetaan lauantaina Vehmersalmella Kuopion kupeessa. Kilpailu sinänsä ei eroa edellisistä tapahtumana, vaan siinä, että oma jo keväällä 1975 alkanut Jukola-putki katkeaa. Tällä kerralla seuraan kilpailua kisastudiossa kotoakäsin.
Jukola on maailman hienoin ja kovatasoisin Suomessa suunnistettava seitsenosuuksinen viestitapahtuma. Ainoastaan sen ruotsalainen kymmenosuuksinen serkku, Tiomila, on samanvertainen Jukolan kanssa. Toki nämä kaksi viestiä eroavat toisistaan siinä, että Tiomilassa on huomattavasti enemmän yöosuuksia, kuin Jukolassa. Yhteistä molemmissa on se, että vain kovat pärjäävät, ja kovat ovat aina kovia!
Mielensopukoihin ovat ikiajoiksi painuneet muistot ensimmäisestä Jukolastani Kankaanpäässä 1975. Ei siksi, että olisin tehnyt siellä jonkin huiman suorituksen, en nimittäin suunnistanut lainkaan, vaan olin paikalla ihan puhtaana kisaturistina. Merkittävää tapahtumassa oli päivällä saatu koulutokari, jossa oli 6,14 keskiarvo ja pitkän saksan sekä biologian ehdot. Tämän lisäksi tuli hervottoman kylmä yö, johon pelkällä T-paidalla varustautunut kisaturisti sai kotiinviemiseksi poskettoman flunssan. Velipojan kanssa kävin yöllä lämmittelemässä varuskuntasaunassa, mutta ei siitäkään mitään apua ollut. No, seuraavana vuonna Tammisaaressa olinkin jo sitten viivalla ja tämän jälkeen vuosi toisensa jälkeen eli 38 kertaa putkeen. Nyt se on loppu - ainakin toistaiseksi!
Itsestään jo yhdeksän vuotta takaperin ensimmäisen kerran muistuttanut oikea polvi, teki tenän kaksi kuukautta sitten. "Vettä polveen lenkin jälkeen" aiheutti siirtymisen pyöräilyyn. Muutaman kerran kävin lekurillakin, mutta "ei ole mitään tulehdusta" -diagnoosi saatiin aikaan, muttei muuta paitsi, että käski mennä erikoislääkärille! Minkähän takia hommataan ensin kuusi ällää, sitten opiskellaan kuusi vuotta pystyäkseen sanomaan, että mene toiselle lekurille!. Kun lopulta pyöräilyynkin tuli viime viikolla totaali stoppi ja päälle hirvittävät polvikivut, joita edes kasisatanen Burana ei pystynyt lievittämään, menin fysioterapeutille. Kaveri katseli ja testautti jonkin aikaa ja sanoi, että oikea polvilumpio on täysin jumissa. No, tehtiin päälle vielä muitakin kokeita, kunnes alettiin "aktivoimaan" sekä polvilumpiota että reiden ulko- ja sisäsyrjiä. Joku ulkopuolinen olisi voinut luulla kyseessä olleen saatanan palvojien kesäkokous, sillä sen verran monta kertaa suustani pääsi "ai saatana" ja vieläpä kokolailla kovaa. Mutta, kuin ihmeen kaupalla helpotus tuli suurimpaan kipuun ja vaivaan. Jatkotoimenpiteetkin sovittiin ja ehdoton rasituskielto vähäksi aikaa. Näin pari päivää jälkeenpäin on helppo ymmärtää kielto - paksulla polvella on aika hankala juosta.
Mitä etua on kotikisastudiosta?
Ei tarvitse matkata mihinkään, varsinkaan ajaa väsyneenä takaisin sunnuntaina. Ei ylimääräistä pesurumbaa kotiinpaluun jälkeen. Käytössä on TV, tietokone nopeassa netissä, jääkaappi (täynnä herkkuja ja virvokkeita), tarvittaessa voi pötköttää sohvalla, ei kastu jos sataa, on lämmintä koko ajan. Eli täydellinen urbaani ympäristö: juokseva vesi, ruuanlaittomahdollisuus, sisävessa ja vaikka mitä. Ei muuta, kuin selostusta ja nettiä seuraamaan, ja kisan päätyttyä voi heittäytyä omalle sängylle pötköttämään. Luulisi ihmisen olevan enemmän, kuin tyytyväinen!
Mitä menetän kotikisastudiossa?
Jukola on tapahtumana äärimmäisen hieno. Se suorastaan henkii jotain sellaista suomalaisuuteen liittyvää metsäläistä, mihin ei missään muualla törmää. Puitteet ovat suunnistajille sopivat, ei siis millekään hienohelmoille. On hyvät kartat, maastot, radat, pesupaikat saunoineen, ravintolat, bajamajat, kuulutukset, selostukset, onlinet, skriinit ja gepsiseurannat. Tähän päälle venlat ja jussit kaikista mahdollisista ikäluokista. Itse kilpailussa huonoinkin kuntoilija kohtaa maailman huiput samoilla radoilla - tähän ei muissa urheilulajeissa päästä! Kilpailussa on ennakkosuosikit ja haastajat. Osuuksilla voi tapahtua mitä tahansa ennalta-arvaamatonta, joka sekoittaa joukkueen suunnitelmat. Kärjessä suunnistaminen luo kilpailijoille sellaiset paineet, että ne voivat purkautua oravapolkumaisina virheinä, joita sitten näytetään kaikelle kansalle gepsiseurannan kautta. Jälkeenpäin on helppo hymyillä - tilanteen olleessa päällä, ei.
Kun startti tapahtuu lauantai-iltana klo 23.00 Hornet-hävittäjän ylilennolla, säntää maastoon yli 1600:n sonnin lauma. Tästä käynnistyvät niin gepsiseuranta, kuin odotus väliaikarasteilla. Jokainen seuraa oman suosikkinsa edesottamuksia toivoen suunnistuksen onnistuvan parhain päin. Kun aloittajat ovat ohittaneet viimeisen väliaikarastin, siirtyy käsinkosketeltava jännitys ja odotus vaihtoalueelle. Kuka tulee ensimmäisenä ja ketkä ovat kärkiletkassa? Ensimmäisen ja/tai ensimmäisten suunnistajien ilmestyessä vaihtoalueelle jännitys laukeaa ja taivas räjähtää - kurkot ovat nyt tässä! Peli on avattu ja jatkoasetelmat luotu. Seuraavat viisi - kymmenen minuuttia kertovat, keiden suunnitelmat ovat pitäneet ja ketkä ovat jo mahdollisesti pelanneet itsensä ulos kärkitaistosta. 70- ja 80-luvuilla oli vielä mahdollista nousta 10-15 minuutin taka-asemasta kärkeen seuraavalla osuudella, kuten tapahtui Kankaanpäässäkin 1975. Nämä ajat ovat kaukana takana! Tämän päivän huippujoukkueet ovat monikansallisia, rutinoiduista huippu-urheilijoista koostuvia kokoonpanoja, joita ei enää saavuteta erinomaisellakaan osuussuorituksella, kuin ehkä viitisen minuuttia, ellei kärjessä lähteneet tee jotakin merkittäviä virheitä. Etukäteen vain ei tiedä, kuka tai ketkä vaihtavat keulassa eri osuuksilla - jälkeenpäin tämän sitten näkee tilastoista. Aloitusosuuden kaltainen jännitys vaihtoineen jatkuu koko kilpailun ajan osuus toisensa jälkeen, kunnes ankkurit on saatu maalit ja uudet suuret voittajat selville. Vaikka kotistudiossa avaisi ovet ja ikkunat koko yöksi, ei edellä mainittuun kilpailukeskuksen tunnelmaan pääse - se jää puuttumaan.
Kaikesta huolimatta jään kotiin odottamaan sitä hetkeä, jolloin suunnistajat - nuo metsien ritarit - säntäävät aloitusosuudelle ja kilpailu voi alkaa. Show must go on!
Siirrän tähtäyksen ensi vuoteen ja Paimion Jukolaan!
