Rastikarhut -85 Louna-Jukolassa
Taustaa
Porilainen Rastikarhut perustettiin 70-luvun loppupuolella yhdistämällä muutaman paikallisen seuran suunnistusaktiivit yhteen. Mukaan lähtivät ainakin Porin Tarmo, Ahlaisten Urheilijat ja Noormarkun Nopsa. Pari vuotta myöhemmin mukaan tulivat Suunta-Sepoista vielä Pyymäen veljekset Leo ja Aku sekä Metsälän veljekset Risto ja Saku, joista viimeksi mainittu lähinnä autokuskin tehtäviin. Seuran silloisen miessuunnistuksen keulahahmoina olivat Ahlaisten lahja suomalaiselle suunnistukselle, Tuomo ”Tommi” Mikkola, Tiomilassa ykkösenä vaihtoon tullut Arvo Jonkka sekä Jukolassa kakkossijalle 1965 Gamlakarleby IF:n riveissä sijoittunut Seppo Jukkola. Satakuntalainen nuorisosuunnistus oli saavuttanut jo edellisinä vuosina menestystä lukuisien SM-mitalien muodossa, joten odotettavissa oli myös jatkoa, mikäli palapelin palaset loksahtaisivat kohdilleen. Ja näin myös kävi! Rastikarhujen juniorit saavuttivat erivärisiä SM-mitaleita ja plaketteja enemmän, kuin useamman selkärepullisen verran. Varusmiespalvelusta kyseiset kaverit päätyivät suorittamaan Urheilukouluun vuosi vuoden jälkeen. Vuoden 1982 nuorten PM-kilpailuihin nimettiin kolme kaveria ja vielä yksi varalle. Sanomattakin on selvää, että sieltäkin Rannan Ollilla oli kotiintuomisina viestikultaa.
Ounasvaaran Jukola
Ensimmäinen kosketus nuorella ryhmällä Jukolaan oli Ounasvaaran rinteillä 1980. Ongelmana vain oli, ettei kyseinen porukka täyttänyt toisen ja kolmannen osuuden sen aikaisia ikävaatimuksia. Tämän vuoksi kakkososuuden Jukka Koivuniemen nimissä juoksi Jippo Harju ja kolmososuuden Jyrki Routsin nimissä Ripe Metsälä. Joukkueen ankkuri Tommi Mikkola oli ainut yleisen sarjan suunnistaja, muut juniorisarjalaisia. Aloittajan tullessa vaihtoon sijalla 140, korjaantui kakkososuuden vaihtosija jo sijaksi 25. Ja kun pitkän yön jälkeen vaihdettiin pääletkassa sijalla 32 kilpailun voittaja OK Ravinenin Tore Tjernlundin vaihtaessa 12 sekuntia edellä, alkoi kilpailukeskuksessa valtaisa kuhina varsinkin, kun kolmososuuden suunnistaja tunnistettiin eri henkilöksi, kuin mitä paperit näyttivät. Onneksi urheilullisuus lopulta voitti, eikä protesteihin lähdetty. Maalissa oli joukkue lopulta sijalla 36. Rastikarhut oli noussut kertaheitolla suomalaisen miessuunnistuksen eliittiin.
Tästä lähdettiin eteenpäin kamppailemaan niin Tiomilan kuin Jukolan herruuksista. Laajasta juniorimateriaalista oli, mitä valita. Menestys seurasi ryhmää monin eri tavoin. Joukkueen sijoituksellisesti paras vuosi oli 1985, jolloin Tiomilassa päädyttiin sijalle kahdeksan ja Jukolassa sijalle neljä. Myöhemmin saavutettiin vielä yksi miesten SM-kultakin. Tiomilassa pienimälle vaihtosijalle on yltänyt Ripe Metsälä IFK Göteborgin riveissä keväällä 1986, vaihtaen pitkän yön jälkeen sijalla neljä. Ryhmän hajottua sen mainetta ovat veteraanipiireissä menestyksekkäimmin ylläpitäneet Letsi Pyymäki, Vellu Nurmi ja Jippo Harju.
Hehkua hiileen
Keväällä 2013 ryhmän perinnekillan vetäjät, Pökö Pöysti ja Tommi Mikkola, organisoivat tapaamisen Yyteriin, jonne kutsuttiin myös Rastikarhujen takavuosien taustavaikuttajia, kuten Väinö Ranta, Olavi Mäkivaara, Kalervo Mattila, Asko Ankelo ja Altti Varheensalo muiden muassa. Tapahtuman yhteydessä juostun lenkin ja saunan fuusiona kehkeytyi ajatus vuoden 1985 Karhukopla-joukkueen kasaamisesta vielä kerran kammoittelemaan Jukolan herruudesta. Vuodeksi ja paikaksi valittiin Paimion Jukola 2015, jolloin parhaasta sijoituksesta tuli pyöreät 30 vuotta täyteen.
Systemaattiseen valmennukseen jo nuorena tottuneet veteraanit lähtivät kohentamaan kuntoaan kahden vuoden projektilla pyrkien välttämään kaikkien urheilijoiden kirousta, loukkaantumista, noudattaen kullekin sopivaa yksilöllistä harjoitusmenetelmää. Mukana oli myös pienimuotoisia yhteisharjoituksia ja muita tapaamisia. Kävivätpä pojat Louna Jukolan harjoitusmaastoissakin Mattilan Ollin johdolla. Myös Jukolan perinnettä kunnioitettiin suunnistamalla 1969 Tyrvään Jukolan nelososuuden rata alkuperäisellä kartalla tarkoituksena lyödä Rannan Ollin isän, Väinön, tulos. Niin vain jäi Väiskin aika lyömättä.
Viimeinen puolivuotta oli tiivistä sähköpostiviestintää milloin mistäkin asiasta. Ehkäpä suurin järkytys koettiin Pyymäen Letsin saatua sählyssä takareiden repeämän joulukuussa 2014 – Letsin urheilu-uran jatko oli hiuskarvan varassa! Vaikka erilaisia riskitekijöitä oli ilmassa, oli uskoa ja luottoa joukkueeseen kuitenkin rutkasti, sillä Saku löi vetoa joukkueen sijoittumisesta kolmensadan parhaan joukkoon. Ryhmä nikotteli hetken tietäen mukana olevan yli 1700 joukkuetta, mutta kun Louna Jukolan sivuille ilmestyi juttu Karhukoplasta, oli siellä jo komeasti maininta sijatavoitteestakin. Vielä kolme viikkoa ennen h-hetkeä sähköpostiin putkahteli luokkaa kolmekymmentä viestiä päivässä, mutta sen jälkeen laskeutui täydellinen radiohiljaisuus, kun ryhmä aloitti keskittymisen. Tässä vaiheessa ainoa kysymysmerkki oli joukkueen kuopus Ankelon Jykä, jonka kunto oli ollut täysin pimennossa muulta ryhmältä edellisen puolivuotta.
Louna Jukola
Radiohiljaisuus murtui vain pari päivää ennen kilpailua Jykän lähettäessä vertahyytävän viestin, jossa mies oli valmis lähtemään ”läskiä tummentamaan”. Olli kuitenkin koitti rauhoittaa miestä sillä, että startti olisi vasta parin päivän päästä, ei ensi yönä. Kilpailupaikalle pojat saapuivat hyvissä ajoin ja viime hetken palaveri pidettiin Rastikarhujen teltalla kaksi tuntia ennen lähtöä. Mitä sitten tapahtui, selviää heidän kertomuksistaan. Aamuyöllä YLE:n urheilutoimituksen Nina Vanhatalo haastatteli joukkueen aloittajaa Kellahden Kanuunaa sekä ankkuria Ruosniemen Rakettia lähetyksessään. Samalla katsottiin muutama filminpätkä kolmenkymmenen vuoden takaisesta Jukolasta ja poikien sukseesta – oli muuten hienoa pätkää!
Osuuskohtaiset kommentit
1. Osuus, Pökö
13.8–13.9 km, kokonaisaika 2.12.55, ero +50.43, vaihtosija 851/1737.
Jukolaa en ollut aloittanut kuin silloin 1985 eli nyt oli toinen kerta. Suurin ongelma oli, että jalka ei ollut yhtä kepeä kuin 30 v sitten. Alussa oli PAKKO juosta kohtuullisen kovaa K-paikalle (700 m), ettei jää jalkoihin ja sitten eka 2 km väli oli pelkkää juoksua. Alun kova juoksu, omaan kuntotasoon nähden, kostautui sitten lopussa.
Yksinhän eka osuudella ei oikein tarvi juosta. Letkassa kun mennään, ei siitä oikein parane tippua. Kun fysiikka ei ole tarpeeksi hyvä, joutuu keskittymään liikaa juoksuun. Kärkiletkatkin hakee, mutta sijoilla +500 haetaan paljon enemmän. Myöskään suunnistus ei ole niin sujuvaa, kun kärkiletkoissa. Nyt tietyissä tiheimmissä paikoissa olisin itse pystynyt juoksemaankin, mutta letka pani kävelyksi. Voimat eivät kuitenkaan riittäneet "ohituskaistalle". Sitten taas "luukutuspätkillä" nuoria miehiä ja naisia menee vasemmalta ja oikealta ohi - itsellä vain irvistys lisääntyy.
Omat pari isompaa pummia, yhteensä runsas 5 minuuttia, johtuivat lähinnä väsymyksestä ja kartanluvun herpaantumisesta, koska piti keskittyä pysymään letkassa mukana. Loppua kohti alkoivat vielä energiat vähetä ja vaihtoon tultiin väkisin puristaen.
En ole koskaan ollut yhtä väsynyt Jukolan maalissa. Pian se väsymys kuitenkin siitä haihtui, koska sijoituksemme senkun parani koko ajan eli kuten taisin todeta jo ennen Jukolaa - Jukolassa on onneksi seitsemän osuutta!
2. Osuus, Vellu
12.3–12.4 km, 476 (-375), kokonaisaika 3.47.26, +1.13.42, 257/1719, aika 1.34.30.
Suunnitelmani oli vaan yrittää roikkua letkoissa mukana ja koittaa keskittyä rastien ottamisiin. Mutta jo K-pisteellä tiesin, että saan ihan itse määrätä vauhdin ja keskittyä lähinnä ohituspaikkojen löytymisiin. Reittihän oli melko helpohko, jos vaan olisi jaksanut keskittyä kunnolla. Kaikki "vaikeat" rastit sopivasti jarrutellen ilman virheitä, mutta sitten...eka puskarasti. En sitten toteuttanut omaa suunnitelmaani. Vaan ahneesti letkan perään, vain huomatakseni joutuneeni tiheikön väärälle puolelle, jonka läpi sitten yritin siinä onnistumatta. Ja täytyihän sitä vielä pummata seuraavaakin. Näissä ylimääräistä aikaa kului n. 5min yhteensä. Tämän jälkeen onneksi sain taas rytmistä kiinni, eikä loppumatkasta enää virheitä syntynyt. Omaksi yllätykseksi, jaksoin juosta myös kisan loppupuoliskon. No itse kisahan, omalta osaltani, oli suunnistuksen kannalta todella helppoa. Toki pari pummia tuli tehtyä ja vieläpä melko helpoissa paikoissa. Myöskään en keksi muuta kuin kaksi rastia, jossa ei ollut valmiiksi joku seisomassa tai leimaamassa. Ainoa pettymys oli se, etten löytänyt sellaista letkaa jossa olisi joutunut tosissaan roikkumaan.
3. Osuus, Ripe
15.7–15.8 km, 415 (-61), kokonaisaika 5.57.30, +1.52.40, 427/1680, aika 2.10.03.
Itse kuvittelin optimistisesti pääseväni reissun kahteen tuntiin, mutta Olli tiesi että minulla menee 2:10 ja niin meni. Pummeja minulla ei oikeastaan tullut. Juoksu vaan alkoi tuntumaan raskaalta jo puolimatkassa ja lopussa askel ei enää kovin korkea ollut. Puomilla olin aivan poikki, yhtään kovempaa en olisi päässyt. Pakko todeta että minun kävi ihan oikeasti Pököä melkein jopa sääliksi, kun poika joutui juoksemaan niiden nuorten sonnien kanssa helvetin kovaa. Minä sentään sain rauhassa säädellä vauhtiani.
Mutta hauskaahan tämä oli, jälleentapaaminen nuoruuden parhaiden kavereiden kanssa. Kahden vuoden valmistautuminen joka tarkoitti meillä huonokuntoisimmilla jopa elämäntapojamme muuttamista. Ehdottomasti kannatti, voin suositella muillekin.
4. Osuus, Jykä
8.1–8.2 km, 392 (-23), kokonaisaika 7.04.59, ero +2.10.55, 392/1647, aika 1.07.29.
Oma etukäteisvalmistelu oli erilaista, kuin muilla. Lenkillä en oo varsinaisesti käynyt. Muut kaverit ovat ”toimistohommissa” ja minä paremmin ulkotöissä, jossa painottuu taas lihaskuntoasiat. No, lasten kanssa olen toki viikoittain käynyt iltarasteilla. Viimeisellä viikolla kävin vaimon ja tytön kanssa vetämässä vetoja ja totesin äijän olevan kunnossa! Mulla on aina ollut ongelmia selän kanssa, se olikin etukäteen suurin epävarmuustekijä. Varmuuden vuoksi kävin kisapaikalla tytön kanssa vielä mallisuunnistuksessa - selkää kun piti koko ajan varoa.
Lähdössä hirvitti eniten matka K-paikalle. Sinne piti oikein juosta ja mietin, että jaksanko! Se oli ehdottomasti kovin pätkä koko reissussa. Itse matkan menin semmoista vauhtia, ettei siinä voinut pummata. Yksi oravapolkuvirhe tuli hajontarastille, kävin tietenkin väärällä hajonnalla. Missään vaiheessa ei tullut sellaista oloa, että vauhtia olisi voinut lisätä. Kovempaa en päässyt, mutta pidempään olisin voinut kyllä mennä. Lopussa tein ”huonon valmistautujan” virheen. Olli oli selittänyt kyllä kaikki etukäteen, että katso vanha kartta ja viimeiset rastit, mutta enkö mennyt vielä väärälle viimeiselle. Ei siinä muita virheitä tullut.
Muistan sanoneeni vaihtoon tullessa -85, että hoitakaan jätkät homma ja niin sanoin nytkin. Niin ja kyllähän ne hoiti!
5. Osuus, Olli
8.5–8.6 km, 354 (-38), kokonaisaika 8.12.20, ero +2.29.36, 269/1608, aika 1.07.21.
Heräsin viiden aikoihin teltalla ja tarkistin heti tilanteen netistä. Timon aloitus oli sujunut ennakoitua vaisummin, mutta sitten Vellu on nostanut peräti 375 sijaa ja Ripe jatkanut hienosti eli sija oli jo noin neljäsataa. Sitten meinasi tulla varusteiden kanssa kiire, kun Jyrkin tulos ensimmäiselle väliaikarastille 2.5 km:n kohdalle 19 minuuttia pamahti onlineen. Jyrki oli kyllä taktiikkapalaverissa asettanut itselleen kovan aikatavoitteen, mutta pidin sitä silloin vielä jonkinmoisena uhoamisena. Jyrki kun oli pitänyt todellisen kuntonsa koko kevään piilossa. Lähtöpuolilla ankkureiden (mm. Hubmann ja Gueorgiou) kanssa hengaillessani rupesi satamaan. Ajattelin että hyvä vaan, onpahan happea ilmassa riittävästi ja haasteelliset olosuhteet ovat meille kokeneille eduksi. Kaksi kierrosta ja siis noin pari tuntia oltiin jo kärkeä perässä, mutta olin hyvin tyytyväinen koko ajan parantuneeseen tilanteeseemme ja luottavaisena valmiina omaan osuuteeni.
Oma viides osuuteni sujui odotettua paremmin. Tavoitteekseni olin asettanut 70 minuuttia, mutta aikaa meni 67 minuuttia eli hieman alle 8 min/km. Virheitä tuli vain yksi n. 1 minuutin koukku rastilla 9 ja pari pientä pysähdystä. Sija osuudella oli 269/1608 mihin olen hyvinkin tyytyväinen. Rastiväliajoista ja -sijoituksista näkee että etenin tasaisesti. Parhaimmillani olin radan vaikeimmilla osuuksilla ja suhteellisesti heikoimmilla radan helpoilla juoksuväleillä. Esim viimeiselle rastille yli vanhan Turuntien ja maaliviitoituksella olin sijoituksissa vasta puolivälin paikkeilla, vaikka mielestäni otin ihan kovan loppukirinkin. Kokonaisuutena hallittu suoritus, juoksunopeuteni ylärajoilla.
6. Osuus, Letsi
12.6–12.7 km, 247 (-107), kokonaisaika 9.40.10, ero +2.48.56, 100/1569, aika 1.27.49.
Lähtökohta ei ollut paras mahdollinen, talven takareisivamma ja kevään pohjevaivat olivat selkäytimessä. Lähdin silti jarruttelematta matkaan yrittäen pitää juoksun rentona. Se kostautui huolimattomuutena kartanluvussa ja pakka hajosi heti ykkösellä. Vasta kolmannella lipulla koodi täsmäsi. 30 vuotta sitten seurauksena olisi ollut vauhdin kiihdyttäminen ja lisää pummeja. Nyt vauhti jäi ykköselle ja samalla pakka oli taas kasassa. Ja mikä parasta, porukkaa oli yllättävän vähän ja homma oli omissa käsissä.
Kasirastille tullessa katsoin kelloa ja arvelin olevani hyvinkin aikataulussa (tavoiteaika 1.25). Pian vasen pohje antoi varoituksen ja hetken näytti pahalta. Pohje kuitenkin kesti ja rastiväleillä 10–20 suunnistus oli jopa nautinnollista. Muutama rasti ennen Turuntien ylitystä edessä näkyi Rastikarhujen paita, mikä antoi lisäpotkua, vaikka en ollut varma oliko kysymyksessä 1. joukkueen Riku vai joku muu. Loppuviitoituksella 100 m ennen vaihtoa pääsin jäykistyneillä lihaksilla vielä rinnalle ja vähän hymyilytti. Vaihtoleimaus samalla sekunnilla Rikun kanssa. Vaihtopuomilla hymyilytti myös Jippoa.
Kuten Pökö totesi, tosin hyvin meni! Jos koko joukkueen pummit lasketaan yhteen, saadaanko edes kymmentä minuuttia täyteen. Arvelen, että kärkijoukkueillekin tuli enemmän virheitä. Itselle suurin pummi tuli heti ykkösellä, mutta toteutin sen vanhan hyvän ohjeen mukaan: "Jos pummaa, kannattaa pummata kovaa". Tämän voi todeta oheisen kartan gps-viivasta, joka pysyi vihreänä lähes koko pummin ajan. Muuten pummit jäivät pariin 10–15 sekunnin kaarrokseen.
7. Osuus, Jippo
14.5–14.6 km, 248 (+1), kokonaisaika 11.32.07, ero +3.24.40, vaihtosija 382/1518, aika 1.51.57.
Olin ennen kisaa laskeskellut, että voi hyvinkin käydä niin, että joudun yhteislähtöön, Mieluummin juoksisin omaa tahtia, vaikka letkassa aika saattaisikin olla parempi. Yön aikana yhteislähtö tuntui todennäköiseltä, mutta sitten Letsi eteni sellaista vauhtia, että pääsin maastoon viitisen minuuttia ennen vaihdon sulkemista ja yllättäen myös yhtä aikaa ykkösjoukkueen Jarkon kanssa.
Tarkkailin Jarkon vauhtia koolle mennessä ja huomasin, että juoksukilpailussa minulla ei ole mahdollisuuksia. Alkurastit sujuivat vähän töksähdellen, mutta varsinaisia pummeja ei tullut. Nelosen pitkällä välillä oli koko ajan vaikeuksia eikä sujuvuudesta ollut tietoakaan. Sen jälkeen sain homman paremmin haltuun ja pitkään menikin mukavasti, joskin toinenkin pitkä väli oli aikamoista ässää. Rastille yhdeksän tuli ihan klassinen minuutin pummi, kun urat veivät väärälle rastille. Siitä alkoikin vähän pienempien pisteiden vaikeampi jakso, joka sujui hyvin. Joillakin niillä rasteista olin ilmeisesti ohittanut Jarkon, vaikka en häntä huomannutkaan ennen kuin rastilla 19. Siihen kerääntyi aika iso porukka ja päätin kiertää lammikon oikean kautta. Ilmeisesti vasen kierto oli kuitenkin nopeampi, kun en sen jälkeen enää Jarkkoa nähnyt. Tai sitten hän vain juoksi kovempaa. Loput rastit olivat helppoja. Ilmeisesti ratamestarin piti saada matka täyteen. Siitä huolimatta rastille 26 tuli pieni pummi. Ilmeisesti teräsmiesasussa älyttömän kovaa ohitseni pyyhältänyt kilpailija vähän sotki ajatuksia. Vanhan valtatien ylityksessä katsoin kelloa ja totesin, että tavoiteaika kaksi tuntia alittuu.
Osuuteni meni odotetusti. Mikään huippusuoritus se ei ollut, mutta aikaan olen tyytyväinen. Se jäi harmittamaan, että sijamuutokseksi tuli +1 ja että nuorten miesten joukkueelle emme mahtaneet mitään. Olen piirtänyt reittini härveliin. Pari-kolme pikkuvirhettä tuli. Niistä en ole koskaan päässyt eroon. Plus-merkkinen sijamuutos vähän harmittaa, mutta muuten olen ihan tyytyväinen, varsinkin tavoiteajan alitukseen.
Kisan jälkeen
Pökö:
Koska suunnistus on spekuloinnin luvattu laji, käynnistyi joukkueen sisäinen keskustelu välittömästi yö- ja/tai aamupäiväunien jälkeen. Taisi joku tarvita parikin yötä päästäkseen spekulaatiotilaan. Aloittaja, Pökö, oli tyytyväinen kokonaistulokseen sanoin: ”tosi hyvin meni ja vieläpä tavoite alle 300 saavutettiin kirkkaasti”!
Kun Pökön muistetaan kehuneen Laitilassa ekoilla rasteilla olleen tilaa leimata, pahoitteli hän nyt, ”ettei aloituksessa jalka ollut yhtä kepeä kuin vuonna 1985, mutta muutenhan Vellu ei olisi pystynyt nostamaan +375 sijaa, joka oli mahtava nosto. Letsi ei myöskään pettänyt, vaikka jalka oli keväällä arvuutus, eli yli 100 sijan nosto 6. osuudella takasi tavoitteen saavuttamisen. Jipon kanssa puhuttiin haastattelun yhteydessä, että Jyrki on meidän "villi kortti" ja hyvä olikin! Mies täyttää paikkansa silloin kuin tarvitaan. Kaikkien osalta, poislukien itseni, voitaneen todeta tavoitteen saavutetun täydellisesti. Mutta kuten totesin ennen viestiä, eikö ole parempi nostaa kuin laskea sijoituksia? Nythän vain Jippo joutui antamaan yhden sijan periksi, vaikka jälleen loistavan ankkuriosuuden juoksikin”.
Toisen osuuden aikana käynnistyi kansallisen tason lehdistön keskuudessa spekulaatio Pökön aloituksesta varsinkin, kun parisataa sijaa aiemmin vaihtanut, Krista Pärmäkoski, kertoi pummailleensa väärässä mäessä reilun sadan äijän kanssa. Olisiko Pökö ollut tuolla Kristaa jeesaamassa? Pökö ei teoriaa kokonaisuudessaan kiellä, mutta myöntää käyneensä väärässä mäessä pyörähtämässä. ”Niin, Pärmäkoskea en kyllä nähnyt, mutta rastivälillä 13–14 letka, jossa olin, yhytti vähintään yhtä suuren letkan tulemassa etuvasemmalta vastaan. Siinä sitten vähän aikaa pyörittiin yhtä mäkeä liian aikaisin. Valoa oli paljon!”
Vellu:
Nyt on sitten jäljellä tästä projektista todella hyvä fiilis sekä ehkäpä pikkaisen rasittunut kroppa.
Ripe:
Kova työ vaatii veronsa. Ripe oli valitellut kisan jälkeen, että jalkapohjat olivat hieman kipeät. ”Eilen kotisaunassa syy alkoi selvitä, molemmat jalkaterät olivat turvoksissa ja ihan siniset. Tänään ortopedi ja röntgenkuvat varmisti asian: minulla oli tuoreet murtumat molemmissa jaloissa! Vasemman jalan isovarpaan vääntymistilanteen jopa muistan, koska oikea jalkaterä oli jo silloin kipeä. Mutta huvittavinta tässä ehkä kuitenkin oli se, että lääkäri joutui arvuuttelemaan jalkaterieni kuvista, että mitkä niistä luunmurtumista olivat uusia ja mitkä vanhoja. Meillä on pojat enemmän jalkaterän ”luita” kuin normaaleilla ihmisillä!”
”Hyvä Ripe, tosimies juoksee itseltään jalat alta ja todella KOVA kaveri murtaa vielä jalkateränsä!” (Pökö)
”Noihin kipeisiin jalkoihin liittyy dilemma: pitääkö tosimiehen käydä heti lääkärissä jos vähän on jalat kipeät. Jos olisit käynyt jo viikko sitten, niin olisi voinut jäädä Louna-Jukola väliin ja pitkän yön hieno suorituksesi vain jossitteluksi.” (Olli)
”Ripe pisti kaiken peliin, ehkä vähän liikaakin. Toivottavasti jalat paranevat pian.” (Jippo)
Jykä:
Muuten oli ihan passeli olotila, mutta pari kisanjälkeistä viikkoa kävelin selkä vinkkelissä.
Olli:
”Vellun 375 sijan nosto taitaa olla jonkinmoinen ennätys vai onko vastaavia? Timokin ohitti Hälvälässä 1987 toisella osuudella "vain" 175 sijaa. On siinä ollut Vellulla ohittamista, kun loppupuolella oli pujottelukeppeinä myös ekan osuuden hitaita.”
Kisan jälkeen Olli oli niin tohkeissaan, että meni antamaan lupauksia ihan pyytämättä:
-lupaan pitää itseni hyvässä juoksu- ja suunnistuskunnossa. Meinaan, että jos Kopla vielä joskus lähtee kisaan, niin olen paremmassa lähtökunnossa kuin mitä pari vuotta sitten Yyterissä.
-ensi vuoden tavoitteeksi laitan aloitusosuuden Lappee-Jukolassa. En ole koskaan aloittanut Jukolaa ja haluan kokea miltä lähtöruudukossa tuntuu ja löydänkö rastit siinä vauhdissa muiden paineessa totuttuun tapaan. Siihen pitää varmaan kerrata syksyllä myös yösuunnistusta.
Letsi:
”Eipä taida olla paljon lisättävää. Voi mennä valitteluksi vammoista, huonosta kunnosta ja ettei meinaa naisista päästä ohi, jne.”
Jippo:
”Minulla on vain normaaleja vaivoja. Kaikki lihakset ovat kipeinä, väsyttää ja nukuttaa koko ajan, mutta muuten on oikein hyvä fiilis. Sija oli hyvä ja kaikki juoksivat ilman suuria virheitä. Projekti oli oikein onnistunut.”
Vertailin vähän tuloksia vuoteen 1985. Kokonaismatka oli lähes yhtä pitkä -85 88,9 km ja nyt 85,9 km. Hyvä, että Jukolassa on edelleen kunnon matkat, vaikka muuten ne ovatkin lyhentyneet. Silloin voittajan aika oli 8.41 ja nyt 8.07. Nykyään kärjessä mennään jonkin verran kovempaa. Me jäimme kärjestä nyt 3.24, jolla olisi vuonna -85 irronnut sija 495. Kärjen takana kehitys ei ole ollut samansuuntainen. Mainittakoon, että -85 RasKan nelosjoukkue oli sijalla 360, 2.32 kärjestä jääneenä.
http://results.jukola.com/tulokset/fi/j1985_ju/kilpailijat/359/
Karhukopla mediassa
Joukkue sai runsaasti medianäkyvyyttä ja eikä syyttä. Ensin Louna-Jukolan organisaatio julkaisi ryhmästä jutun webbi-sivuilleen ja itse kilpailun aikana Pökö ja Jippo olivat Nina Vanhatalon peukaloruuvissa haastateltavana. Samassa yhteydessä YLE näytti vielä kolmenkymmenen vuoden takaisia kuvia karvan verran nuoremmista karhukoplalaisista.
https://www.youtube.com/watch?v=e-O9soB0Yfw&feature=youtu.be
Olli tunnisti filmistä seuraavaa:
-ensin tulee ekalta osuudelta Timo lamppu päässä?
-sitten mielestäni minä leimaan rastilla (koska ei lamppua, tuttu tyyli ja valkoinen hikinauha)
-seuraavaksi minä tulen vaihtoon (numerosta näkyy selvästi myös osuus 5, valkoinen hikinauha)
-sitten leimaa rastilla ilmeisesti Letsi (ei lamppua, loogisesti Letsi tässä)
-Letsi tulee vaihtoon (numerosta näkyy selvästi osuus 6)
-ja lopuksi Jipon hieno loppusuora ja tuuletus.
Huomenna uusiks!
Tapasi sanoa Kummeli-sarjassa kauhavalaisen puukkotehtailijan poika, Walton Strömberg, aina ennätyskokeensa jälkeen. Niin muutaman hyvin nukutun yön jälkeen poikain mielissä alkoi nousta uusi projekti vuodelle 2045.
-”Kaiken kaikkiaan varmasti yksi mieleenpainuvimmista Jukolan viesteistä. Nousee 80-luvun menestysvuosien rinnalle. Ei kumminkaan oteta uusiksi, vaikka sainkin jo ehdotuksen, että 30 vuoden kuluttua vuonna 2045 sijoitus voisi sitten olla noin 500. Ei onnistuisi, vaikka matkat puolitettaisiin - kunhan pysytään siihen saakka hengissä.”
-”Ei tuo seuraavat 30 vuotta ihan mahdoton kuvitelma ole ainakaan Jyrkille. Hän on silloin vasta rapiat 70-vuotias ja hyvähän se on lyhyen osuuden miehenä kysellä silloin meitä mukaan joukkueeseen. Me muut sitten seurataan vuonna 2045 Jyrkin juoksua rollaattoreistamme ja osa jo pilven reunalta. Mutta mukana hengessä ollaan ja hauskaa on.”
-”Enkä sulkisi pois mahdollisuutta, että mennään jonakin vuonna uudelleen.”
Entisenmoista on siis uho edelleen, mutta kattoon ny, kun ensin palautetilaisuus syksyllä on pidetty.
Maalissa
”Hyvin juostu pojat, sija oli hieno. Tunnustan, että suhtauduin varauksella vedonlyöntiin, nythän jollakulla on syytä tuplahymyyn”, totesi Lahti-Hollola 2018 Jukolan puuhamies ja entinen karhukoplalainen Tauno Haapasaari.
Karhukoplan vuoden -85 valmentaja Tuomo ”ei hädän, hädän, hättää” Mikkola sai joukkueelta runsaasti kiitosta ammattimaisesta huollosta ja tuesta.
Tähän mies kommentoi: ”KIITOS JA KUNNIA että sain olla mukana. Suurin haluni oli olla vastaanottamassa kaikkia TEITÄ. MUTTA valitettavasti Vellu olit nopeampi kuin osasin odottaa. Olin paikalla mutta tiemme eivät kohdanneet. Entisenä valmentajana haluan sanoa: Ootte TE pojat kovia vielä tänäkin päivänä. Ja nuorille pojille: puskekaa vastatuuleen, se antaa voimaa ja viisautta. Kännykät taka-alalle ja luontoon. Yhteenvetona: harjoitukset ne mestarit tekee.”
Loppu hyvin, kaikki hyvin ja maalin joukkue päätyi sijalla 248, joten tavoite tuli täytetyksi monin tavoin. Eikä tässä kaikki! Kilpailujännityksestä ja -väsymyksestä toivuttua on ryhmä päättänyt osallistua Jämin suunnistusmaratonille. Tämä tänä vuonna ja ties mitkä tapahtumat odottavat tulevaisuudessa!
Saku Metsälä
Raskan autonkuljettaja
Tulokset ja reittihärveli:
http://results.jukola.com/tulokset/fi/j2015_ju/
http://routegadget.jukola.com/cgi-bin/reitti.cgi?act=map&id=47
PS.
Joukkue piti Jukolan purkutilaisuuden Ikaalisten Nousevan Voiman eli Nousikin järjestämän Jämin Suunnistusmaratonin yhteydessä 3.10.2015. Tapahtuma järjestettiin porilaisessa "tua, extiä -hengessä". Siihen kuuluivat suunnistusmaratonille osallistuminen ja analyyttinen saunailta. Samassa yhteydessä Rannan Olli julkaisi kattavan seurantatuloksen, jossa vertailtiin Jukolan 300:nen joukkueen eroa voittajaan.
http://www.iknv.fi/suunnistusmaraton
