Emmi Jokelan haastattelu 30.12.2016
Uutisoi IFK Göteborg webbisivuillaan joulukuun puolivälissä. Sen paremmin Tyrvään Sanomat, kuin Alueviestikään eivät tapahtunutta noteeranneet, vaikka kyse on Tyrvään suunnistushistorian menestyneimmän juniorisuunnistajan seurasiirrosta. Pyymäen Marja, Mäkelän Anne, Uotilan Ulrika ja Sianojan Maija olivat saaneet ennätystensä rikkojan. Hienoa, totesi Marja (nykyisin Tonder) kuultuaan tapahtuneesta.
Miksi Göteborgiin?
Emmi on historian toinen Suunta-Seppojen kasvatti, joka kantaa päällään Göteborgin sinivalkoisia värejä. Ensimmäinen oli Risto ”Ripe” Metsälä kaudella 1985–86 olleessaan vaihto-opiskelijana Chalmersin Yliopistossa. ”Kirjoitin keväällä ylioppilaaksi ja pyrin Tampereen Yliopiston lääkikseen. Sinne en päässyt, joten olin jo henkisesti päätynyt ajatukseen pitää välivuotta ja pyrkiä sitten uudelleen. Olin kuitenkin plan B:nä hakenut papereilla Göteborgiin, jonne tulinkin valituksi. Göteborg-optioon olin saanut idean kevään maajoukkueleirillä, jossa sitä siellä jo toista vuotta opiskelleet Anna Närhi ja Kirsi Nurmi minulle ehdottivat. Mulla on ollut jo pienestä pitäen semmoinen periaate, että kun vaan päättää, niin kaikki on mahdollista. Sain valintatiedon ollessani nuorten MM-kisoissa Sveitsissä. Lyhyen harkinnan jälkeen päädyin siihen, että kokeillaan, miten Emmin käy!”, kertoo Emmi.
Suunnistustausta ja Urheilulukio
”Ensimmäisen kerran kokeilin suunnistusta kahdeksan vuotiaana rastireitillä. Peruskoulun kasilla alkoi homma jo enemmän kiinnostaa, ysillä aloitin varsinaisen suunnistusharjoittelun. Kasiluokan kipinä tuli siitä, kun pääsin Hisu-leirille ja sitä kautta ensimmäisen kerran lähdin Vammalan ulkopuolelle valmennuksen merkeissä. Samaisella leirillä sain kuulla myös mielikuvaharjoituksista, ja sain kipinän alkaa kehittää myös suunnistustaitoa. Siihen aikaan kiertelin vanhempieni avustuksella suurin piirtein kaikki lähialueen iltarastit ja kisat. Juuri sillä hetkellä seurassa ei ollut laajamittaista lasten kilpailukulttuuria, mutta perheen kanssa kierrettiin kesäisin kisoja ympäri Suomen maata. 16-sarjassa aloin voittamaan erivärisiä SM-mitaleja ja pääsin niiden myötä ensimmäistä kertaa Suunnistusliiton valmennusryhmiin.”
”Mää oon vähän semmoinen itseoppinut omantien kulkija. Kotini on sen verran mettässä, josta Illon koululle oli matkaa 4 km ja Sammaljoen koululle 6 km. Niin ja jo eskariin mentäessä piti kulkea ensin puolitoista kilsaa yksin taksipysäkille. Multa onkin kysytty, että etkö sää pelkää pimeessä? Kun on mettästä kotoisin, niin kavereita oli aluksi vähän. Niitä alkoi tulemaan aina vaan enemmän siirtyessäni isompiin kouluihin ja kaikki ovat suhtautuneet suunnistukseen positiivisesti.”
”Kävin ”oman” nelivuotisen Urheilulukion Vammalassa. En mää edes tiennyt urheilulukiovaihtoehdoista mitään lukion aloitusvaiheessa, enkä sitä, että minusta tulee suunnistaja. Nuorten maajoukkueleireillä sitten huomasin lähes kaikkien muiden olevan urheilulukioissa. Toisaalta, en olisi ollut valmis muuttamaan vielä 16-vuotiaana kaupunkiin, mitä esimerkiksi Sammon Urheilulukioon siirtyminen olisi edellyttänyt.”
”Oman neljän vuoden takana oli yksinkertaisesti se, että olin puhki ekan jakson jälkeen. Meninkin siitä juttelemaan Opon kanssa, joka neuvoi ottamaan koulun vähän rauhallisemmin ja keskittymään oleelliseen. Mulle tämä neuvo toimi mainiosti ja samalla sain päivittäin pari tuntia treeniaikaa aamupäiville. Koulubussin aikataulusta johtuen piti kotoa lähteä ennen seitsemää, jotta oli ajoissa pysäkillä puolentoista kilsan päässä. Syksyllä ja keväällä matka taittui polkupyörällä ja talvella potkukelkalla, joihin sai sitten tarvittavat varusteet mukaan. Mulla oli hyppytunnit yleensä puoli kymmenestä kahteentoista, jolloin kävin joko lenkillä tai talvisin Vinkissä hiihtämässä. Ei kukaan muu sillain tehnyt ja moni kysyikin, että miten sää viittit?”
”Lukiossa opettajat korostivat oman vastuunottamista. Mulle on aina ollut tärkeetä suunnitella kaikki tekeminen ja pyrkiä sitten toimimaan kurinalaisesti. Miettiä, minkä ajan käyttää opiskeluun ja minkä urheiluun. Oon semmonen tekemisen ihminen.”
Sarjanvaihto
”Viimeiset viisi vuotta nuorten sarjoissa ovat olleet menestyksekkäitä. Toki olen törmännyt jo menestyksen toiseen puoleen, vammoihin. Mää tykkään tämmöisestä urheilijan elämästä, se sopii mulle. Kun asettaa itselleen tavoitteita ja pyrkii saavuttamaan ne, niin ei oo kivaa kilpailla, jos ei oo kunnossa. Kilpaillessa halutaan pärjätä - kolikon toinen puoli on henkisesti rankkaa.”
”Viime vuosi oli vaikea, mulla oli takareisivamma joulukuusta huhtikuulle. Kun teet tuon ajan korvaavia harjoituksia, niin vaikea on lähteä kauteen. Siinä voi mennä äkkiä koko kausi piloille. Vammalassa mua valmensi erityisesti fyysisellä puolella Kuusiston Roope, ja neljän vuoden valmennusyhteistyön aikana halua kehittyä, pärjätä ja elää huippu-urheilijan elämää vahvistui. Keväällä valmennusvastuuseen tuli Viilon Annika, jolla on molempien osa-alueiden tuntemus ja omakohtainen kokemus huippusuunnistajana olemisesta. Yhteydenpito hoituu puhelimella, sähköpostilla sekä netissä olevien harjoituspäivänkirja- ja taitoharjoittelupohjien avulla. Niitä käydään läpi ja tekemistä suunnitellaan yhdessä. Kyllä mun tavoitteet jatkossakin on pysyä maajoukkuetasolla, mutta nyt ollaan ihan uudessa tilanteessa. Kaikkien osa-alueiden, opiskelun, urheilun ja muun elämän pitää olla tasapainossa, jotta elämä etenee suotuisasti eteenpäin. Näissä on vielä paljon viilattavaa, kaikki vaikuttaa kaikkeen!”
”Syksyllä mulla oli ongelmaa palautumisen kanssa. Lähivuosien tavoitteena on kehittää juoksuvauhtia ja ”kompassin käyttöä”. Suunnistusta opetellessani juoksin ensin kartta kädessä, kompassin käyttöä ei kukaan opettanut tai ehkä olisi opettanut, mutta olin päättänyt että ilmankin pärjää - 15-vuotiaana otin sen lopulta käyttöön. Taitamattomuus näkyy itseluottamuksessa – suunta ei vie eteenpäin, mielikuva voittaa. Kompassin käytön parantaminen onkin tämän talven ykkösjuttu. Erityisesti kompassisuunnan käyttö väleillä, joissa ei ole luettavaa. Annika osaa opastaa juuri tämän tyyppisissä asioissa.”
Seuranvaihto
”Ruotsiin muuttaminen jo itsessään antoi sysäyksen seuranvaihdolle. Kun kotiuduin Göteborgiin, päädyin vaihtamaan IFK:hon. Tottakai asiaa auttoi Annan ja Kirsin lobbaus. Minut otettiin oikein mukavasti vastaan jo syksyllä, vaikka seuran vaihdosta ei edes puhuttu. Ruotsalainen kulttuuri on omiaan tukemaan urheilijaa.”
”Meillä on yhteistreenit seuramajalla joka tiistai klo 18. Siellä on kuntosali, pukuhuoneet ja ruuanlaittomahdollisuudet. Tiistaisin juostaan porukalla intervalleja mettäsä, golfkentällä tai ulkoilupoluilla. Yhteistreeneihin kuulu se, että aina yhdellä on ruuanlaittovuoro. Treenien jälkeen syödään yhdessä – tästä syntyy sosiaalinen yhteys.”
”Facebokissa meillä on oma ryhmä, jonka kautta metsätreeneihin pääsee vaikka joka päivä, jos omaan ohjelmaan sopii. Useammalla kaverilla on auto käytössään. Maastot täällä ovat aivan erilaiset. Jos Tyrväällä maasto on poikkipuolista ryteikköä ja mettänpuskaa, niin täältä löytyy korkeuseroa, kalliota ja suota - upeita paikkoja.”
”IFK on vahvistunut viime vuosien aikana, meillä on todella kova ja laaja naisporukka. Mukana on Ruotsin, Norjan, Tanskan, Ranskan ja Suomen maajoukkuenaisia, joilla on jo nuorten ja aikuisten MM-mitaleja koko värisuora. Ryhmässä ovat mm. Elin Månsson, Sara Hagström, Frida Bakkman, Ingjerd Myhre, Anna Närhi, Kirsi Nurmi, Lisa Risby, Miri Thrane Ödum ja Isia Basset. Näin ollen meillä on hyvät edellytykset menestykseen laajalla rintamalla. Saamme Tiomilaan kaksi kovaa joukkuetta ja Venlojen viestiin kolme.”
”Ensi kesän olen varmaankin enimmäkseen Suomessa ja tarkoituksena olisi hankkia kesätyö, jonka ohella pystyn myös harjoittelemaan ja kilpailemaan. Tampereen FIN5:lle aion osallistua. Maajoukkuesuunnistus ei oikein tue kesätyön tekemistä, mikä on kuitenkin elämän kannalta ensisijaisen tärkeää. Nuorten sarjoissa järjestetään kesäkuussa EM-kilpailut ja heinäkuussa MM-kisat. Kolme viimeistä kesää onkin mennyt puhtaasti urheilun piikkiin. Maatalosta kotoisin olevana tein 17-vuotiaana alkukesän lypsyhommia: neljältä ylös ja siitä pyörällä työpaikan navettaan. Aamu yhdeksältä takaisin kotiin, ja kolmelta iltapäivällä piti taas olla navetassa. Urheilun kannalta tää oli vähän huono yhdistelmä, ja kun tulin tuolloin valituksi nuorten MM-kisoihin, päätin jättää lypsyhommat ja keskittyä kisoihin. Muuten oli kyllä mukava kokemus.”
Opiskelu ja uusi ympäristö
”Ruotsissa lääkäriksi valmistutaan viidessä ja puolessa vuodessa, kun taas vastaava vie Suomessa kuusi vuotta. Tällä opiskelu alkaa jo elokuun puolivälissä ja loppuu kesäkuun puolivälissä. Oleellisin ero on Suomen pidemmät kesälomat.”
”Opiskelija-asuntoihin on pitkät jonot ja vuokra-asunnon saaminen netin välityksellä hankalaa, koska jokainen vuokranantaja haluaa nähdä vuokralaisen ennen sopimuksen tekemistä. Sen vuoksi lähdinkin elokuun alussa Göteborgiin. Menin säästölinjalla juna-laiva-yhdistelmällä ja vuokrasin huoneen halvimmasta hotellista. Sain ensin alivuokralaisasunnon, joka oli kätevän kuuden kilometrin pyörämatkan päässä Yliopistosta. Joulukuun alussa muutin kerrostaloon ja matka lyheni samalla kahteen kilometriin.”
”Eihän tää nyt ihan sillain oo mennyt, kuin elokuvissa, mutta ulkomaan reissut ovat kouluttaneet asioiden omatoimiseen hoitoon. Toisaalta olin jo seitsemäntoista, kun olin ekan kerran lentokoneessa. Matkustaminen on opettanut ja kotona on annettu vastuuta. Me on saatu mennä aika vapaasti, kunhan on ollut ruoka-aikana kotona.”
”Kielen kanssa olen pärjännyt kohtuu hyvin, vaikka lukiossa luin vain minimikurssit. Olen oppinut hyvin, mutta toki paljon on vielä opittavaa. Kesällä otan ehkä vielä jonkun lisäkurssin. Aloin tehdä luentomuistiinpanot heti ruotsiksi. Aluksi merkinnät olivat kovin lyhyitä, mutta sitten parin kuukauden kuluttua huomasin kirjoittavani jo lauseita. Opiskelu Ruotsin lääkiksessä on koulumuotoista, kurssitarjonta on tehty valmiiksi. Helpompaa kuin lukiossa, kun ei tarvitse itse suunnitella lukujärjestyksiä ja laskea kursseja. Opetuskieli on ruotsi, vaikka aineisto olisikin englanniksi.”
”Kurssiaineisto on saatavissa aina etukäteen. Luen sen kerran ennen luentoa, jossa on tavoitteena ymmärtää sen sisältö ja lopuksi luen tenttiin. Mulla on kuvamuisti. Osassa tenteistä kysytään detaljeja, osassa kokonaisuuksia. Täällä ei ole numeroarviointia. Tenttituloksena on vain hyväksytty tai hylätty. Läpipääsyn raja on kaksi kolmasosaa täydestä. Täällä kaikki tehdään ”yhdessä”, eikä kilpailla keskenään. Kurssit sisältävät ryhmäkeskusteluja ja -töitä. Sosiaalisuus tulee täällä vahvasti esiin.”
”Lääketieteen opiskelijoita aloitti syksyllä yhteensä 150. Siitä määrästä meitä suomalaisia oli kahdeksan, joista kukaan ei ole heittänyt vielä pyyhettä kehään. Muusta porukasta on jo kymmenkunta keskeyttänyt. Kun nää muut suomalaiset eivät touhua urheilun parissa, niin yhteistä tekemistä on vähemmän. Jutulle toki meen luentojen yhteydessä.”
”On tässä vielä paljon oppimista varsinkin, miten osaa antaa tarvittaessa siimaa. Olen aina asettanut riman korkealle ja ehkäpä vaatinut itteltä liian paljon. Nyt täytyy pystyä pitämään paketti kasassa. Toki olen sitäkin pikku hiljaa oppimassa, ettei ruuvia kannata kiristää liikaa ja pitää malttaa levätä.”
Asenne kohdillaan
Pieni ja pippurinen Emmi on harvinaisen määrätietoinen nuori nainen. Jos fysiikka ja motiivit pysyvät kunnossa ja kohdillaan, ei tarvitse olla kummoinenkaan oraakkeli, todetessaan tulevien vuosien tuovan Emmin nimen pramille kerta toisensa jälkeen niin henkilökohtaisissa, kuin viestikilpailuissa. Jo pelkästään IFK Göteborgin naisryhmän rosteri on päätähuimaava. Niin ja asenne on kohdillaan!
Nuorten MM-kilpailujen mitalistit 2014. Vasemmalla Emmin uusi seurakaveri Sara Hagström.
Lähteet:
IFK Göteborgin webbisivut, http://www.ifkgbgol.nu/
Kuvat: IFK Göteborg ja Erik Borg
Kestäväyysurheilu, http://www.kestavyysurheilu.fi/suunnistus/11432-suomalaiset-seurakaverit-iloitsevat-ifk-goteborgin-uudesta-vahvistuksesta