Markku Esko – todellinen seura-aktivisti

Kaikenlaisessa järjestötoiminnassa, mutta varsinkin urheiluseuroissa, löytyy aina hiljaisia"puurtajia", jotka eivat pidä itsestään ääntä, mutta ovat ko. yhdistykselle kullan kalliita aktiiveja.Heillä on sisäinen palo tehdä näkymätöntä työtä oman seuransa eteen, urheilussa heillä voidaan sanoa olevan lajirakkaus eli rakkaus lajiin, olkoon laji sitten mikä tahansa.He eivät kaipaa kunniamerkkejä tai ylistyspuheita, mutta siksikö heidät usein unohdetaan seurojen taholta? Palloseurankin puitteissa tälläisiä henkilöitä on ollut vuosi kymmenien aikana, jokainen heistä olisi jutun arvoinen. Nyt teemme henkilökuvan Markku Eskosta, miehesta, joka on antanut sydämensä jalkapallolle, mutta on ehtinyt runsaan viidenkymmenen vuoden aikana tehdä paljon, paljon muutakin.

Sotilas viimeisen päälle

Varsinainen elämäntyö on ollut palvelu maamme armeijassa. Sotilasuraan sisältyy kadettikoulun jälkeen pitkä rupeama Porin Prikaatissa Säkylässä. Vuonna1975 veri veti maailmalle YK:n joukkoihin Kyprokselle. Komppanianpäällikön vakanssilla mies vastasi Nikosian kansainvälisen lentokentän turvallisuudesta. 1980-luvulla Markku teki päätöksen siirtyä Vammalan paikallisen asevarikon leipiin.Viimeiset työvuodet kuluivat varikon päällikkönä ja viitisenvuotta sitten mies siirtyi eläkepäiville.

Töitä riittää reservissäkin

Eläkkeelle siirtyminen ei suinkaan tarkoittanut siteiden katkeamista maanpuolustustyöhön. Arkinen työ muuttui vain vapaaehtoiseksi ja hän on paljon käytetty kouluttaja ja esitelmöitsijä tällä sektorilla.Markku on todellisia VIP-miehiä, sillä hän toimii VIPIN eli Vapauden ja Itsenäisyyden perinneyhdistys Sastamalan puheenjohtajana.Erikoista lämpöä hän tuntee sinibaretteja kohtaan juontaen sieltä YK:n ajoilta. Paikallisen yhdistyksen rahastonhoitajana mies kantaa huolta taloudellisista asioista ja niinpä haastattelupäivänäkin hän oli ollut istuttamassa puun taimia yhdessä puheenjohtaja Heikki Kiurun kanssa. Tänäkin keväänä miehet ovat panneet maahan n. 4500 tainta, josta Heikin osuus on n.2/3 osaa. Siinä esimerkkiä nuoremmille, pankaahan paremmaksi!

Koko perhe mukana jalkapallon parissa

Eskon perhe tunnetaan Vammalassa todellisena jalkapalloyhteisönä, joka Mustan Pekan korteissa ei olisikaan majuri Esko, vaan esimerkiksi seuratoimitsija Esko. Vaimo Pirkko, joka arkityökseen toimii pankkialalla paikallisessa Osuuspankissa, on ollut mukana Palloseuran työssä vuosikausia mm.jalkapallojaoston puheenjohtajana. Kaikki lapset ovat kokeilleet lajia aikanaan ja Jouni käväisi haistelemassa ylempien sarjojen tuulia Nokian Pyryssä.

Tämä ei ole piinapenkki vaan kertomustodellisesta elämästä

Olen laatinut kysymyssarjan, mihin Markku kirjallisesti vastasi ja tässä on tulos.

Perheeni muutettua Varkaudesta Vammalaan kesällä 1951menin minulle nykyisin niin tutulle Mantsun kentälle. Isot pojat pelasivat jalkapalloa, ja minut otettiin täydennykseksi ja jouduin taitamattonana kenttäpelaajana maalivahdiksi. Pelintuoksinassa Määttäsen Askon jalka osui torjuntatilanteessa käteeni sillä seurauksella, että vasemman nimettömän nivel meni paikoiltaan. Lääkäri veti sen paikoilleen. Nivel tuli pysyvästi niin paksuksi, että vihkisormusta olen pitänyt oikean nimetömässä.Yleensä samanikäiset pojat siihen aikaan tekivät porukassa kaikenlaista. Kesäisin pelattiin palloa sekä käytiin "Metsäkentällä" nykyisen Thermisol of Finlandin paikkeilla. Talvella hiihdettiin, rikottiin suksia itsetehdyissä hyppyrimäissä, pelattiin jääkiekkoa luonnonjäillä,muun muassa Härmän lammella - joka syksy joku myöskin muli.Vanhemmat pelkäsivät jonkun aikaamyöten hukkuvan ja niin vaneritehtaan asuntojen lentopallokentälle tehtiin laidat ja maalit sekä tasoitettiin hyvin.Heti ensipakkasilla aloitettiinjäädyttäminen. Kenttä oli kovassa käytössä. Äiditkin osallistuivat kentän ylläpitoon kiehuttamalla vettä keittiöissään, jotta kovilla pakkasilla jäädytettäessä saatiin hilseilemätön jää. Lumityöt tehtiin itse. Tosin oli sellaisiakin, jotka "pääsivät" ulos vasta, kun kenttä oli kunnostettu.

Koska jalkapallo alkoi näytellä merkittävää osaa urheiluharrastuksissasi?

Olin seitsemäntoista ja jostakin syystä miesjoukkueen maalivahdit olivat kadonneet. Jouduin tähän tehtävään. Muut harrastukset shakki, suunnistus ja partio jäivät vähemmälle.

Ketkä olivat sellaisia valmentajia ja pelaajia, jotka ovat jääneet mieleesi ensimmäisistä vuosista?

Valmentajista nostan esiin Rolf Ahlforssin, ensimmäisen valmentajani. Juniorijoukkueemme hävisi, ensimmäisenä kesänä mennen tullen Porin,Kokemäen ja Euran joukkueille.Vähitellen meistä hitsaantui kuitenkin yhteenpelaava, taisteleva joukkue ja piirin vaihdonjälkeen tamperelaisetkin ihmettelivät meitä maalaisia. Rolf opetti yhteispelin ja kunnon merkityksen. Osa meistä sai kipinän omiin harjoituksiin. Kesällä tahkottiin tuntitolkulla keskurilla erilaisia asioita keskenämme, muun muassa rankkukisoja. 10 rangaistuslaukausta,tolpan kautta 5 pistettä, sivuverkkoon 2 pistettä, maali 1 piste. Tietenkin höntsäiltiin. Välillä haettiin Hakasen Jaskalta yleisurheiluvälineitä ja hypättiin korkeutta, työnnettiin kuulaa ja niin edelleen. Pidettiin oikein kirjaa tuloksista ja ennätyksistä.Junioriajan nopein ja taitavin pallon kanssa oli Kallion Markku. Muutoin juoksemisesta hän ei erityisemmin välittänyt. Fyysisesti ylivoimainen oli Hietamon Pekka. Minusta tuntuu, että hän oli Tyrvään paras kaikessa urheilussa, mihin vähänkin ryhtyi. Talolan Heikki puolestaan oli pelinrakentaja, syöttökone - älykäskin. Heikkosen Keijo oli taistelija ja myöhemmin joukkoon liittynyt Sivosen Rekla tunnollisin harjoittelija.

Palloseuran edustusjoukkue 60-luvun alkupuolelta. Eturivissä vasemmalta: Tauno Aho, Markku Esko ja Reino Sivonen. Keskirivissä vasemmalta: Matti Koivunen, Ahti Haapanen ja Keijo Heikkonen. Takarivissä vasemmalta: Kauko Vieras, Alpo Uurto, Perttu Jokinen, Pekka Hietamo, Jussi Lehtinen, Raimo Toivonen ja Pekka Määttänen.

Palvelit pitkään Suomen armeijaa Säkylässä ja vedit siellä prikaatin jalkapallojoukkuetta, joka sitten osallistui koko maan turnaukseen. Nousiko niistä varusmiehistä jossain vaiheessa joku esim.maajoukkuetasolle?

Niitä oli lukuisia, sillä Porin Prikaatilla oli hyvä maine urheilevanakin joukkoosastona.Tässä vajavainen luettelo: Tommy Lindholm, Timo Nummelin, Miikka Toivola, Hannu Asikainen, ? Manninen, Risto Virtanen, Petri Sulonen, Jarmo Alatensiö, Pauli Aaltonen, Ari Valvee, Jukka Leppänen. Jääkiekkomaajoukkueessa pelasivat Pekka Rautakallio ja Kari Takko.

Edustit aikanaan myös Euran Palloa, miten ko. seuran toiminta nimenomaan edustusjoukkueen osalta erosi Palloseuraan verrattuna?

Joukkueeseen haettiin pelaajia muualtakin. Ylimalkaan puolet joukkueesta oli toispaikkakuntalaisia tai jalkapallon vuoksi paikkakunnalle siirtyneitä. Pelkästään Säkylästä meitä oli joukkueessa neljä. Ahlströmin tehtaat tukivat voimakkaasti niin olosuhteissa kuin rahallisestikin. Valmentaja sai työstään korvausta ja pelaajille varusteet olivat ilmaiset. Matkustamisesta maksettiin "bensarahaa". Joukkueella oli lääkäri, joka testasi ja antoi ohjeita sekä hoiti vammoja. Peleissä oli 200-500 katsojaa (Huom. III-D), ja heitä palveli oma organisaatio. Tavoitteena oli aina jaehdottomasti nousu sarjaporrasta ylemmäksi, missä ei kuitenkaan minun aikanani onnistuttu. Valmennuksessa korostui runsas juokseminen, erikoinen paitsiotaktiikka ja miesvartiointi.Käytännössä se tarkoitti harjoitusten päättäminen vetoihin, esimerkiksi 20 x kentän lyhyt sivu lähdöstä lähtöön 1 minuutti tai pitkä sivu 10 kertaa lähdöstä lähtöön 2 minuuttia. Talvella juostiin yhteislenkkejä erilaisilla vauhdeilla ja vedoilla. Harjoitusten pelivaiheissa samannumeroiset vartioivat ja seurasivat toisiaan. Pelissä purkupallon jälkeen puolustus otti aina spurtin puoleen kenttään ja maalivahti nousi rangaistusalueen rajalle katkaisemaan jaloin pitkät pallot.

Siirrytään nyt kuitenkinVammalaan ja Palloseuraan. Muistan, kun valmensin viimeisiä vuosia edustusjoukkuetta 1960-luvun lopulla. Pelasit maalissa ja torjuit yhtenä kesänä kaikki Sinun maaliasi kohti lauotut rangaistuspotkut! Mihin se taito perustui?

Ampujan vauhdinoton tarkkailuun ja aavistamiseen. Ampujan ottaessa suoran vauhdin (oikeajalkainen) hän todennäköisesti ampuu vasempaan kulmaan, koska se on helpointa. Mikäli hän ottaa vinon vauhdin vasemmalta, laukaus tulee oikealle. Siihen aikaan melkein poikkeuksetta rankkari ammuttiin sisäteräpotkulla. Muuten, kysymys sisältää virheen. Kauden viimeisessä pelissä Jokioisilla torjuin 11. rangaistuslaukauksen peräjälkeen, mutta tuomari tuomitsi sen uusittavaksi. Täysin epäonnistunut potku lirui keskeltä maaliin maatessani toisen tolpan juurella.

Meillä oli silloin aika kovaa pelaava alapää, muistanet keitä pelasi edessäsi? Taidettiin hieman laskea sen varaan, että "Lilli" ottaa pilkut kiinni ja Koivusen Kalevi sekä Kallion Markku juoksevat Hietamon Pekan ja muiden syötöistä vastustajilta karkuun ja latovat aina enemmän maaleja kuin vastapuoli, ja niin kävi!

Kun aloitin maalissa, Koivusen Matti oli kuin isä. Tottakai yhteistoiminnassa tuli mokia ja minullekin töppäyksiä. Matti otti ne aina omaan piikkiinsä. Hänen olisi pitänyt … Maalivahtia harmittaa tarpeeksi jokainen maali. Matti tiesi sen, eikä sanallisesti lisännyt tuskaa. Maalivahdin itseluottamukselle erityisesti Lahtisen Raimon kanssa pelaaminen oli toimiva. Raimo yleensä voitti pääpallot ja osasi peittää ja liukutaklaukset. Kun karjaisin:"Minä", pallo oli minun vastuullani. Usein kävi niinkin, että karjahtaessani kaikki pysähtyivät. Jatkoin Eurassa samaan malliin ja eräs katsoja huusi aina Minä, jos se minulta helpossa pallossa unohtui.

Erityisesti nappula- ja junioripalloilussa pallo naruttaa lapsen ja nuoren liikkumaan ja keuhkot sekä verenkierto kehittyvät. Sitä voi vanhemmiten velttoillen pilatakin, mutta sijoitus on ollut hyvä Jalkapallo on kansanterveystyötä. Parasta kuitenkin on joukkuehenki. Jos saa syntymään joukkueen, jossa on hyvä henki, tuntee todella tyydytystä. Joukkueessa on tietty "nokkimisjärjestys", mutta se on oivallettu ja hyväksytty. Lisäksi kaikilla vaihtopenkkiläisilläkin - on tunne, että minua tarvitaan ja minuun luotetaan ja minulle ja muille riittää, kun teen parhaani. Henki punnitaan tappioiden hetkinä. Kun ansiottoman ja/tai reippaan tappion jälkeen ei mujoteta, vaan todetaan tilanne ja ollaan edelleen kavereita ja tullaan seuraaviin hajoituksiin iloisella, oppivalla mielellä on opittu eläimääkin varten paljon.

Entä ne hankalimmat asiat?

Innon ja pitkäjänteisyyden loppuminen. Tämä koskee etenkin itseäni, mutta myös muita -myös pelaajia. Oppiminen on joskus hidasta, väliin taannutaankin. Kilpailuvietin korostuessa ja menestyksen myötä on intoa, mutta ... Tässä ja nyt yritetään saada kaikki ja heti. Jos eionnistuta heitetään rukkaset santaan ja hiekkaa rattaisiin.Seurassa tehdään työtä ensin lapsille, nuorille ja sitten vasta kilpaurheilulle - pitkäjänteisesti. Tässä asiassa tulee välillä pahoja katkoksia. On esimerkiksi lukuisia ikäluokkia, jotka eivät ole voineet jatkaa harrastusta puuttuvan valmentajan takia. On vaikea aloittaa harrastusta uudestaan tai se on vaihtunut, mikä sinäsä on hyväksyttävää.

Kun joukkueessasi pelaava pieni nappula katsoo Sinua silmiin ja kysyy: "Mark-ku-setä, miten minusta tulee isona hyvä jalkapalloilija", mitä vastaat?

"Anna laiskalle pallolle liikettä."

Olit mukana Palloseuran kehittämisryhmässä pistämässä jalkapallotoiminnan uusiin puitteisiin. Aikaa on kulunut päätösten teosta vasta vajaa puoli vuotta, näkyykö uudistus seuran toiminnassa?

Näkyyhän se. Toimintaan on saatu selvät linjat, jotka ilmeisesti valtaosa kokee myös omikseen. Joukkoon on tullut myös paljon uusia kasvoja innokkaina. Toivon vain, että ketään ei näännytetä ja yhä löytyy lisää. Paikkakunnan "jalkapallokulttuurin" luominen kestää vuosia vaikkei nollatilanteesta ole lähdettykään. Ehkä joukkuekeskeisyys on korostumassa. Itse puolestani vaalisin ja vaalin edelleen "seurahenkeä". Se on tarpeen, jotta yllämainitut into ja pitkäjännitteisyys lisättynä tasapainoisuudella säilyisivät ja kehittyisivät.

Miten Sinä kehittäisit edustusjoukkuetta, jotta laadittu tavoite vakinaisen sarjatason säilyttämisestä toteutuisi ja säilyisi?

Edustusjoukkueella on nyt hyvä valmentajakaksikko Antti Kärki ja Tapio Erkkilä ja ainakin sivustaseuraajasta harjoitukset ja niihin osallistuminen on kunnossa. Ongelma on ollut ja tulee aina olemaan kaksi asiaa: oma junioritoiminta ja raha. Ikäluokasta vuosittain poistuu n. viisi pelaajaa opiskelemaan muualle, mikä ei sinänsä ole pahasta. Oman junioritoiminnan tulee täyttää vuosittain aukko. Aukkoa voi paikata tietenkin yhä vetovoimaisempi Vammalan Seudun yritys- ja hallintotoiminta. Raha on tullut pysyvästi sekä huippu- että myös tavalliseen urheiluun. Joukkueita kootaan rahalla.Vammalastakin houkutellaan ja tullaan houkuttelemaan erilaisilla etuisuuksilla pelaajia mm.Tampereen ja Porin seuroihin. Seuran tulee tässä kilpailutilanteessa olla kohtuullisesti kilpailukykyinen.

Eskon perhe on tavallatai toisella ollut kokonaisuudessaan mukana Palloseuran toiminnassa, mitä se on merkinnyt Sinulle?

Olenpahan saanut palautetta läheltä erilaisiin jalkapalloasioihin ja kenties hyväksymisen tälle harrastukselle. En ole halunnut erityisemmin "jalkapallo-perhettä". Jotenkin sellaiseksi on vain luiskahdettu. Elämältätämäkin on tuntunut.

Sinut tunnetaan pyyteettömänä seura-aktivistina, jonka motiivi on rakkaus lajiin eli käännettynä lajirakkaus. Mitä ajatuksia Sinulle tulee yhdistelmästä seura ja raha?

Ne näyttävät olevan pari, jotka nykyaikana ja jatkossa kuuluvat yhteen ja sanelevat toiminnan laajuuden ja laadun. Pidän oleellisena tasapainoa seuran toiminnan ja rahoituksen välillä. Taivaita on helppo kurkotella samoin kuin rahan käyttäminen (tuhlaaminen) on helppoa. Hankinnassa on usein vaikeuksia. Konkurssit ja nimenvaihdot ovat nykyaikaa. Pidän viisaana, että Vammalassa säilyy lajikirjo monipuolisena oli taso sitten mikä hyvänsä - toivottavasti kuitenkin vanhempien, seuratyöntekijöiden, että tukijoiden ja yhteiskunnan on mielekästä olla mukana.

JUSSI LEHTINEN

Paluu tyrvääläisiä esittelyssä -sivulle

Paluu kotisivulle