Katulätkää Tyrväällä
Sitä nimittäin pelattiin eräänä talvena 60-luvun lopulla aseman kulmilla ja ankarasti. Aluksi vain kokoonnuttiin höntsäämään joko Kunnarin parkkipaikalle tai Jaatsinkadulle. “Kunnari” oli muuten sen aikainen Tyrvään kunnantalo, joka oli jäänyt kaupungin puolelle kun Kosken länsipuoli liitettiin Vammalaan. Paikka tunnetaan paremmin A. Galen-Gallelan entisenä kotitalona. Asemalta ja Nälkälänmäestä muuten lähdetään vieläkin Vammalaan kun mennään torille.
Mantsuun olimme vielä vähän liian pieniä menemään isoisten sekaan, eikä VaPS:lla ollut joukkuetta silloin alle 10-vuotiaille. No meiltähän se onnistui kadullakin. Varusteina olivat mailat ja hanskat (joilla sellaiset oli). Tehtiin porukat, jaettiin pelipaikat pienen tappelun säestämänä ja peli pystyyn. Jossain vaiheessa talvea joku sai päähänsä, että pelataan oikein sarja. Perustetaan joukkueet ja katsotaan kuka on kuka. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Me Jaatsinkadun klopit muodostimme yhden porukan , joka sai komean nimenkin. Bonnarit. Mukana olivat ainakin Mäkelän pojat Hape ja Retu, Salmin Juusto, Rantasen Ile ja Olkku ja oliskos ollut vielä Mäkipään Samppa sekä tämän kirjoittaja. Raivion porukassa olivat ainakin Puntalon Heme ja Una, Laakson Kake, Pepe ja Ekku sekä Karlssonin Masa. Kolmaskin porukka saatiin houkuteltua mukaan varsinaisesta Nälkälästä. En muista pelasiko Raivion porukka heitä vastaan, Bonnarit eivät ainakaan vierailleet varsinaisessa Nälkälässä pelaamassa.
Tarinan mukaan siellä meni homma vähän läskiksi. Pillin pojille ja Pohjan Velille sekä Valkeaniemen Hessulle ja muille humuille oli tullut kinaa: a) pelipaikoista, b) kumpi puoli harjoituksissa pelaa Käsityökatua ylöspäin ja kumpi alaspäin. Saman tarinan mukaan lopputuloksena oli mustia silmiä ja paljon ratkenneita takinsaumoja. Muistissa on kuin unikuvana, että neljäskin porukka olisi ollut koossa. En vain kirveelläkään muista mikä.
Kiekosta mustelmien kautta palloon
Bonnarit varusti molarin oikein kunnolla. Salmin pappa kaiveli jostain jumalattomia superlonin palasia rinta- ja polvisuojuksiksi. Molarille tehtailtiin jonkun kotona kauhean kokoinen paita ja sen sisällä panssarikin pysyi hyvin, mutta jannu niiden sisällä oli kuin puutukki. Polvisuojat sidottiin kauppanarulla pohkeeseen. Olin saanut juuri joululahjaksi Pikipeikko-pesäpalloräpylän arvatkaa, kuka oli maalivahtina! Virka oli siihen saakka vakituinen kun ilmoitin, että joku muukin saa tulla maalin suulle tai lähden räpylän kanssa. En tiedä kumpi katsottiin tarpeellisemmaksi, minä vai räpylä, mutta posti tuli kiertäväksi. No, kun molarilla oli kerran “kunnon” vehkeet niin kiekolla sitä harjoiteltiin. Siihen saakka kunnes otin kämmenellä kopin Salmin Juuston lämäristä. Sen verran kovaa porasin, että peliväline päätettiin vaihtaa palloon. Ilmeisesti Raivion porukalla oli myös tarpeeksi mustelmia ja “sarjaryhmä” pääsi nopeasti yksimielisyyteen pallolla pelaamisesta. Raivion porukkakin sai muuten peliasuja sitä mukaa kun Puntalon Helmin ompelukone ehti syöltää niitä valmiiksi.
Pyrypeli
Ilmeisesti sarjaa ei koskaan saatu pelattua loppuun niin kuin sovittiin. Bonnarit ja Raivion porukka tahkosivat tosin keskenään yhden sarjan edestä pelejä. Yksi matsi on jäänyt mieleen. Kunnarin parkkipaikalla pelattiin iltapelinä Raivion porukkaa vastaan. Oli sovittu, että peli on 10:stä poikki. Pyry oli kova ja parkkipaikalla lunta sen mukaisesti. Muistan kun pelin alussa Kunnarin talkkari Rossin Leo kävi pyörittämässä päätään ja marssi Kino-Baariin. Pelistä ei meinannut tulla loppua lainkaan. Pallo katosi jatkuvasti, oltiin umpimärkiä, mutta kun alussa oli sovittu, että pelin lopettaminen on sama kuin luovutus niin pelatahan se piti. Salmin Juusto vielä lisäsi hässäkkää hilaamalla kaikessa hiljaisuudessa maalitolppana toimineita lumikönnejä kapeammalle. Laakson Kake huomasi vilpin ja siitäkös meteli syntyi. Maali mitattiin paikalleen ja Juustoa vannotettiin (K.Laakso) selkäsaunan uhalla olla koskematta tolppiin. Mutta poika oli vieläkin ovelampi. Lumikönnien päällä yleensä pidettiin jonkun varahanskoja tai reppua että maali paremmin näkyisi. Juusto siirteli sitten niitä leveämmälle ja pian joku luuli tehneensä maalin, vaikka kuti meni ohi. Yleinen tappelu oli vähän aikaa hiuskarvan varassa. Sitä peliä pelattiin varmaan iltakymmeneen. Rossin Leokin kerkesi Kino-Baarista takaisin kotiin. Kävi muistuttamassa, että “joka ainoon persnahka punottaa, jos ykskin klasi mennee säpäleiks”. Bonnarit muistaakseni hävisi 10-9.
Viimeinen peli pelattiin Alasenrannan “Stadionilla”. Vanhan sahanrannan lahdessä sattui nimittäin olemaan sopivasti kaksi A-tolppaa, jonka väliin aurattiin kenttä järven jäälle. Mäkelän Matti, Saarisen Onni, Rantasen Pekka urakoivat aurauksessa ehkä eniten. Saarisen Onni oli muuten talon talkkari ja hänelle kenttä oli “pelastus”, ei lätkitty enää pihassa.
Lopuksi
Tässä muistelossa on varmaan aukkoja ja virheitäkin, mutta Sakulta löytyy varmaan tilaa näiltä nettisivuilta jos joku haluaa lisätä omia muisteloitaan. Olihan se kohellusta, mutta oli tällä katulätkällä kyllä vinha merkityskin: Molemmissa joukkueissa kipinä kasvoi niin suureksi, että melkein koko lössi löysi jo seuraavana talvena tiensä VaPS:n D-junnuporukkaan.
Topi
Seuraavan kauden D -junnut potretissa (mukana useita em. joukkueissa pelanneita, Topi toinen edessä vasemmalta).
Takarivissä vasemmalta: Olli Ronkainen, Hannu Puntalo, Heikki Puntalo, Tapani Nurmi, Timo Poutanen, Matti Karlsson, Teuvo Tuominen, Petri Tuomisto, Teppo Lindholm. Edessä vasemmalta: Kari Liuksiala, Kari Salmela, Pekka Virta, Jukka-Pekka Hiltunen, Saku Metsälä ja Juha Erkkilä, valmentajana takarivissä legendaarinen Reino "Rekla" Sivonen. Kuvassa on muuten kuusi Suomen mestaria ja yksi maailman mestari..