JÄÄKENTÄN RAKENNUS- JA HOITO-OHJE
Kuinka luistinrata maalla on rakennettava ja hoidettava
Jo ennen pakkasten tuloa on ryhdyttävä rataa kunnostamaan. Valaistuspylväät pystytetään paikoilleen, kenttä tasoitetaan lakaisemalla ja jyräämällä, jolloin pienemmät kivet painuvat maahan. Kun sitten kylmä sää saapuu ja maa on jäätynyt muutaman sentin vahvuudelta, voidaaan radan jäädyttämiseen ryhtyä. Pääsääntönä on tällöin ja tämä on aina muistettava: jokainen kastelu on toimitettava mahdollisimman ohuelti. Kuka rikkoo tätä sääntöä, saa kokea epäonnistumisensa tulokset.
Rataa kasteltaessa on otettava huomioon, että vesi jäätyy helposti taivaan ollessa kirkkaan. Jos sää on pilvinen, ei vesi tahdo jäätyä 2-3 asteen pakkasesta huolimatta. Tämä seikka on perustana kaikissa niissä yrityksissä, jolloin luistinrata rakennetaan maaradalle.
Maata kastellaan siis kevyesti ja kastelumiehistö liikkuu reippaassa tahdissa radan ylitse, jolloin suihkunhoitaja ei suinkaan saa suunnata siivilää maata kohti, vaan hänen on aina suunnattava vesisuihku ylös ilmaan. Kun vesipisarat putoavat maata kohti, syntyy voimakas haihtuminen, joka jäädyttää veden niin, että sen lämpötila on noin 0 astetta veden pudotessa maan pinnalle. Ensimmäisen kastelun aikana ja kaikissa muissa kasteluissa ei vettä saa muodostua niin paljon millekään kohdalle, että siihen syntyy lätäkkö. Tällöin vesilammikko sulattaa jäätyneen maapinnan, vesi valuu maan sisään ja pinnassa on nyt haava, mikä on vaikeasti korjattavissa. Kastelu on siis toimitettava niin ohuelti, että kiiltävä pinta syntyy vasta sen jälkeen kuin rata on kasteltu 5-8 kertaa. Jokaisen kastelun välillä pitää veden jäätyä täydellisesti. Kokemus osoittaa, että 1 sm paksuinen jäänpinta voidaan saada aikaan tällä tavoin 1-2 asteen pakkasella 24 tunnissa.
Kun luistinrata valmistetaan ruohokentälle, on suositeltava, että ensin suihkutetaan kentälle muutamia ohuita kerroksia, minkä jälkeen suoritetaan jyräys. Tällä tavoin painetaan jäykät ruohonkorret maata vasten ja rata valmistuu nopeammin. Kasteluissa olisi käytettävä 1 ¼” kumiletkua, jossa on 2-3 kangaskierrosta. Ei kannata hankkia huokeita hamppuletkuja, jotka jäätyvät ja turmeltuvat lyhyessä ajassa. Kaikkien letkuliittimien pitää olla ns. pikaliittimiä. Letkuun kiinnitetään suihkutin, joka on suunnilleen samantyyppinen, kuin puutarhurin kastelukannussa. Siivilässä on noin 100-200 kpl 1,5 mm reikiä. Kastelemiseen 10-15 asteen pakkasessa käytetään 2,5-3 mm reikäistä siivilää.
Hyvän luistelujään valmistamiseksi on siis otettava nämä seikat huomioon:
Jokainen kastelu on toimitettava niin, että jään pinnalle muodostuu mahdollisimman ohut vesikerros. On veden haaskausta ja lisäksi huonoon tulokseen johtava ruiskuttaa vettä ylenmäärin radalle. Runsaan kastelun seurauksena näyttää tosin siltä, että syntyy kuvastimen kirkas pinta jäähän, mutta tuo pinta on hauras ja lohkeilee pahoin. Kastelu on suoritettava niin, että vain jään pinnassa olevat kuopat täyttyvät. Tähän tarkoitukseen käytetään kelkkaan asetettua tynnyriä, jonka alasyrjässä on noin 2 m pituinen putki ja siinä noin 3 mm läpimittaisia reikiä. Vedentulon säännöstelyä varten pitää putkessä olla hana. Kun kelkaa vedetään pitkin jäätä, valuu vesi ohuena kerroksena jäälle. Tämä vesikerros on kuitenkin liian paksu. Että vesikerrostumaa saataisiin edelleen ohennetttua, on sitä levitettävä kastelukankaan avulla. Tämä kangas on kiinnitetty kelkaan siten, että tanko laahaantuu pitkin jäätä vesiputken takana. Kastelukangas tehdään säkkikankaasta noin 1,5 m leveäksi ja 4-5 m pituiseksi tankoon kiinnitettynä. Tällä tavoin kertyy kankaan alle vesikerros, joka täyttää kaikki jäässä olevat syvennykset samalla kuin korkeammat kohdat vain kosteutetaan vedellä. Kastelu saadaan toimittaa korkeintaan 10-12 asteen pakkasessa. Paras tulos saavutetaan pienellä pakkasella. Ennen jokaista kastelua on rata lakaistava koivunvarvuista tehdyillä luudilla. Niissä on noin 4 m pituinen varsi. Jotta voitaisiin liukumatta työskennellä radalla, tulee kaikilla työläisillä olla hokat jalkineissaan. Hokkakenkä tehdään noin 4-5 sm leveästä siannahkahihnasta, johon kiinnitetään peltilevy. Siinä on kaksi 15 mm korkuista hokkaa.
Kun rata on saatu kuntoon, on sitä hoidettava edelleen. Radan tulee säilyä hyvänä ja lumettomana. Lumisateiden sattuesa lumi on pyrittävä siirtämään niin kauas kuin mahdollista radalta. Tämä on välttämätöntä jo senkin vuoksi, että lumen lisääntyessä olisi tarpeeksi tilaa sen poislakaisemiseen.
Maaradan tuottamat edut ovat seuraavat: rata on helppo hoitaa, jäänpinta ei rakoile, jää on tasaisempaa kuin järvi- tai merijää, rata voidaan valmistaa jo varhain syksyllä. Se saatetaan avata yleisölle jo marraskuussa (viimeistään joulukuussa), jolloin harrastus on suurimmillaan.
Lähde, Kiikan Pallo-Kerhon arkisto. Alkuperäinen ohje lienee liiton tms. julkaisuja 1950 –luvun taitteesta.
Kun kentälle saadaan jää aikaiseksi, niin kyllä käyttäjiäkin sitten löytyy!